Padeltours toimitusehdot

Padeltours järjestää asiakkailleen elämyksellisiä palveluja Espanjan Costa Blancalla.
Padeltours räätälöi matkan yhdessä asiakkaan kanssa, mutta se ei toimi ns. matkanjärjestänä.
Asiakas varaa itse ryhmälleen esim. lennot.

Maksuehto:
Palveluja varattaessa suoritetaan varausmaksu, joka on 25% laskun loppusummasta (7 pv netto).
Loppumaksu tulee suorittaa 4 viikkoa ennen matkaa.
Palvelut laskutetaan pankkisiirtona.
Matkan peruuntuessa asiakkaan toimesta varausmaksua ei makseta takaisin.

Matkan aikana sattunut vahinko tai korvausvaatimus:
Mikäli matkan aikana tapahtuu matkavakuutuksen ulkopuolelle kuuluva vahinko, niin tässä tapauksessa kaikki matkalle osallistuvat seurueen jäsenet vastaavat yhteisvastuullisesti kyseisten kulujen maksamisesta korvausta pyytävälle taholle (esim. majoittajan korvausvaatimus rikkoutuneesta huonekalusta).

Matkalaisen oma vastuu:
Jokainen osallistuu omalla vastuulla ja kuntotasonsa mukaisesti ryhmän sopimiin aktiviteetteihin.
Jos asiakas matkan aikana sairastuu, joutuu onnettomuuteen tai rikoksen uhriksi taikka kärsii muun vahingon, antaa Padeltours vaikeuksiin joutuneelle matkustajalle tietoja terveyspalveluista, paikallisviranomaisista ja konsulipalveluista.
Padeltours järjestää matkustajalle mahdollisuuden etäviestimen käyttämiseen ja auttaa matkustajaa tekemään vaihtoehtoisia matkajärjestelyjä sekä antaa muuta asianmukaista apua.
Asiakas vastaa itse näiden erityisjärjestelyiden kuluista.
Alaikäiset matkaajat ovat holhoojan tai vanhempien vastuulla koko matkan ajan.

Padeltoursin vastuu:
Padeltours vastaa kaikista sovituista palveluista ja niiden toimittamisesta vastuullisesti ja laadukkaasti.
Matkan peruuntuessa lääkärintodistusta vastaan Padeltours on velvollinen korvaamaan takaisin ne palvelut, joista se saa itse hyvitystä.

Matkan peruuntuminen osittain tai kokonaan ja reklamaatio:
Matkan peruuntuessa maksamme takaisin ne palvelut, joista saamme itse hyvitystä.
Matkaa varatessa onkin tärkeää olla voimassa matkavakuutus jokaisella matkustajalla!
Vakuutus korvaa yleensä kaiken matkaan liittyvät etukäteen maksetut maksut matkan peruuntuessa esim. sairastapauksen sattuessa.
Reklamaatiot on tehtävä kuukauden kuluessa matkan päättymisestä.
Matkustaja ei ole oikeutettu korvaukseen tai vahingonkorvaukseen, johon Padeltours ei ole voinut vaikuttaa, kuten sääolosuhteet, luonnonkatastrofit, lakot ja pandemiat.
Padeltoursilla on oikeus irtisanoa sopimus sen jälkeen, kun sopimus on tullut sitovaksi, jos suunniteltu matka sattuu katastrofin, pandemian, sotateon, yleislakon tai muun välittömän tapahtuman aikana, joka vaikuttaa merkittävästi matkan toteutumiseen tai määränpään olosuhteisiin matkan toteuttamisajankohtana.
Padeltours varaa myös oikeuden muuttaa matkasuunnitelmaa ylivoimaisen esteen tai aiotun matkanjohtajan sairauden sattuessa.

Kotisivut yrityksille: Mainostoimisto Kompassi