Palvelumme
Tehtävämme on huolehtia siitä, että koko lomanne sujuu ilman ongelmia ja kaikki toiveenne tulevat tarkasti toteutetuksi, jolloin voitte itse keskittyä olennaiseen.
Kaikki palvelut toteutetaan suomeksi, paitsi tietysti paikallinen ammattivalmennus.
Laatumajoitus
Padeltoursin matkalla majoitut kuten haluat.
Tarjolla on villoja, hotelleja sekä laadukkaita resortteja jokaiseen makuun.
Villaan tai resorttiin voit tilata meiltä aamupalan, lounaan tai vaikkapa päivällisen juuri niinä päivinä, kuin itse haluat.
Järjestämme majoituksiin myös muuta ohjelmaa tarpeittenne mukaan, kuten vaikkapa espanjalaisen kitaristin tunnettujen laulujen kera!
Huippuvalmentajat ja sparraajat
Costa Blancan ykkösvalmentaja on Christian Lopez, joka on myös käyttämämme klubin päävalmentaja.
Hän on pelannut 8 vuotta huipulla ja valmentanut jo 10 vuotta.
Vuonna 2019 Murcia valitsi hänet Espanjan mestaruuskilpailuihin 10 parhaan pelaajan joukkoon.
Hänen opeissaan on käynyt lukuisia huippupelaajia ympäri maailman.
Christian puhuu espanjan lisäksi englantia.
Verkostomme käsittää satoja erimaalaisia pelaajia alueella, joten löydämme ryhmällenne juuri oikeantasoiset vastustajat jos niitä tarvitsette.
Costa Blanca
Costa Blanca on rannikkoalue, joka sijaitsee Espanjan itärannikolla, sen suomalaisille tutuimpia kaupunkeja ovat Alicante ja Torrevieja.
”Valkoisella rannikolla” asuu noin kolme miljoonaa ihmistä.
Alue on kuuluisa siitä, että aurinkoisia päiviä on vuodessa yli 300 ja sadepäiviä on todella harvoin.
Torrevieja on tuttu kaupunki yhä useammalle suomalaiselle ja sieltä löytyykin jo suomenkielisiä palveluita laidasta laitaan.
Provinssin pääkaupunki Alicante ostoskeskuksineen on tunnin ajomatkan päässä ja reilu kahden tunnin päässä sijaitsee Valencia – yksi hienoimmista eurooppalaisista suurkaupungeista.



